Tervetuloa Koivupolkuun!

Olet kopsauttanut kaviosi talliin nimeltään Koivupolku. Edessäsi seisoo kutsuva ja kotoisa tallirakennus, joka levittää väkisin hymyn kasvoillesi. Tallipihalla on muutamia hoitajia harjaamassa omia hoitohevosiaan hymyillen ja naureskellen. Tallin läheisyydessä olevalla kentällä on ratsastustunti menossa, ja opettaja selittää jotain esteelle lähestymisestä. Vähän kauempana olevissa tummanruskein puuaidoin aidatuissa tarhoissa kirmaa muutama hevonen ja poni. Kaikkialla on rauhallinen tunnelma. Tervetuloa Koivupolkuun, virtuaaliseen ratsastuskouluun!

Koivupolku toimii aktiivisena ratsastuskouluna, joka on saanut alkunsa 2009 syksyllä. Toimintamme koostuu pääosin iloisesta hoitajaporukasta, ratsastustunneista ja erilaisista tallitapahtumista. Kilpailut ja valmennuksetkin esiintyvät aktiivisesti meillä, mutta pienimuotoisempana. Tavoitteenamme on järjestää monipuolista ja kattavaa opetusta ratsastuksessa ja hevosten hoidossa laidasta laitaan, ja siksi myös esimerkiksi kurssit ja leirit ovat osa toimintaamme. Vaikka Koiviksessa panostetaan toiminnan monipuolisuuteen, emme toki jätä huomioimatta kävijöiden, tuntilaisten tai hoitajien toiveita. Otamme ilomielin vastaan kaikenlaista palautetta, niin risuja kuin ruusujakin.

Koivupolku sijaitsee Keski- Suomen kauniissa maalaismiljöössä, josta löytyy monipuoliset ja turvalliset maastot sekä uittopaikka. Ratsastusmahdollisuudet ovat hyvät - tilalta löytyy suuri maneesi, maastopolkuja joka lähtöön, suuri estekenttä sekä hieman pienempi yleiskenttä. Tallipihan täyttää hoitajien mukava juttelu ja nauru, hevosten iloiset hirnahdukset ja kavionkopse laukkapolulla. Koivupolun monipuoliset ja rauhalliset tilat takaavat kävijöiden ja erityisesti hevosten viihtyvyyden. Tervetuloa tutustumaan!

Toivottavasti viihdyt joukossamme ja vierailet uudelleenkin!

 Terveisin // Ida & kauramassut


Yhteistyössä kanssamme Farnia, Capricio, Burnett (TÄYNNÄ)

Viimeisin päivitys 3.3.2010

Hei taas! Anteeksi vähäiset päivittelyni, mutta tänään tulin sitten taas vähän kauemmaksi aikaa päivittämään. Eli, vastailin vieraskirjaan normaaliin tapaan, ja päivittelin mm. Koivupolku- ja Hoitajat- sivuja. Lisäksi laitoin ilmoitustaululle pienen tiedotteen, sen voi käydä lukemassa. Ja viimeiseksi uutiseksi, tallille muutti kaksi uutta hevosta, Kalle ja Candy! Kallelle tein jo omat sivut, vielä Candylle pitäisi tehdä. Mutta Kallea voi pyytää hoitsuksi, jos haluaa :) Tällä hetkellä ilman hoitajaa ovat Kalle, Sarabi ja Candy, mutta Candy tarvitsisi vielä omat valmiit sivut jotta sitä voi alkaa hoitamaan. Tässä kaikki tänään :)

 

©2010 Koivupolku - suntuubi.com